14.6.2012

Uusi mekko barbille

Tämä kirjoitus on omistettu Saksassa asuvalle kummitytölleni, jonka toivon vielä olevan sen ikäinen, että leikkii barbeilla. Näemmä minä ainakin olen vielä sen ikäinen!

Tässä siis idea, josta on toivon mukaan iloa niin pienemmille kuin isommillekin tytöille kesäiseksi sadepäiväksi, kun ulkona ei voi leikkiä heppaleikkejä.

Tarvikkeina käytin vanhoja sukkia ja vanhoja paitoja. Sukat kuluvat puhki aina samoista paikoista varpaiden, päkiän ja kantapohjan kohdalta. Resoriosa jää kuitenkin vielä ihan käyttökelpoiseksi materiaaliksi. Lisäksi kaikilla pyörii nurkissa aivan varmasti vanhoja t-paitoja tai muita tarpeettomia vaatteita, joita voi oikein hyvin hyödyntää tällaiseen puuhasteluun.

Ompelin kahta mekkoa samaan aikaan, joten kuvissa vilahtaa kahta eri mekon versiota.


Aluksi tein kaavan mekon helmaosaa varten. Kellohelma on kaikkein helpoin toteuttaa - ei tarvitse käyttää aikaa sivusaumojen ompeluun. Ympyrän mallina voi käyttää jotain pyöreää astiaa tai ympyrän voi piirtää harpin avulla kuten minä tein.


Seuraavaksi leikkasin helmaosat vanhoista paidoista. Kuvassa vanha miesten kauluspaita. Toiseen mekkoon käytin vanhaa t-paitaa.


Sitten leikkasin sukan resoriosasta barbille sopivan tuubitoppimallisen yläosan mekkoon. Sukan resoriosaa kannattaa käyttää tobin yläreunana.


Ompelin yläosan takasauman ja kiinnitin yläosan sitten helmaosaan. Helman voi päärmätä ihan vaan siksak-ompeleella, jos ei halua tai jaksa tehdä oikeaoppista helmapäärmettä. Tai aina voi käyttää jotain kangasta, joka ei liesty, jolloin helman voi jättää päärmäämättä.


Mekkoset voi ommella hyvin myös käsin, jos ompelukonetta ei ole käytettävissä. Alla kuvia valmiista mekoista. Koristeiksi voi lisätä nauhoja, nappeja tai mitä ikinä sattuukaan keksimään. Lisäsin violetin mekon helmaan vielä pari kerrosta tylliä.

Ei siis muuta kuin puuhastelemaan!




3 kommenttia:

  1. Ihanii mekko mekkosii! Noitahan käyttäis itekkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna Maya, kyllähän me saadaan tuommoinen aikaiseksi myös ihmiskoossa :)

      Poista
  2. Tiina Nieminen11.7.2012 klo 2.40

    Voih, noita kattellessa tulee niin haikee olo, kun mulla ei ole kuin poikalapsia... Barbinvaatteita olis niin ihana näpertää :-)

    VastaaPoista